Mennyt Pandemia ajanjakso, missä ympäristö sulki ja eristi minut irralleen muista, sai ainakin itseni ajattelemaan, mitä kaikkea onkaan voinut sulkea itseensä samalla tapaa ja onko jotain, mistä voisin jo päästää irti ja mikä ei enää palvele minua?
Ja olihan sitä! Ja kun sain laskea taakkoja aivan omassa rauhassa, koin valtavan
vapautuksen tunteen, mutta samalla sain jotain uutta tilalle. Sain ennenkokemattoman kokemuksen siitä, mitä on olla hetken vapaa ja irti yhteiskunnan ja ympäristön vaatimuksista, kuunnella sydäntään, luoda ensin mielessä uutta polkua, pyytää neuvoja ja laittaa sitten rohkeasti tekojen kautta asioita käytäntöön.
Kun luottamus ympärillä olevaan maailmaan särkyy, se väistämättä haastaa kohtaamaan itseään syvemmin ja kypsymään ihmisenä. Uskomaan itseensä ja Luojaansa! Löytämään sen aidon, haavoittuvan ja herkän minuuden ja äänen uskaltaa puhua omaa totuuttaan.
Ja tärkeintä elämässä on olla totta itselleen!
