top of page
  • Writer's picturePäivi Asikainen

Kohti kevättä uudella innolla

Tämän päivän teemana on toiminta, luovuus ja huumori yhdistettynä ennustamattomiin yllätyksiin.

Olen käynyt viime aikoina aika hitaalla, mutta silläkin on ollut tarkoituksensa. Prosessi itseni kanssa on edennyt ja huomaan tehneeni kvanttiloikan mielen tasolla kohti uutta ja tuoretta. Kuinka tähän päädyin, on seurausta isosta irtipäästöstä ja sen ymmärtämisestä, että tielläni oli suuri tunnetason este, jota en alkuun tunnistanut, koska se tuntui niin tutulta.

Ja ei ole sattumaa, että keittiön putki oli mennyt tukkoon ja se aukeni kuin itsestään samalla hetkellä kun tein omat oivallukseni. :-)

Tästä on hyvä jatkaa viikkoon, joka tuo tullessaan uusia oivalluksia, yllätyksiä ja intoa luoda uutta suuntaa elämälleni, mutta ennen kaikkea rauhallista läsnäoloa ja kiitollisuutta tässä hetkessä.

Joko sinä olet asettanut tavoitteita tälle vuodelle? Itse vietän seuraavat viisi päivää uusien suunnitelmien äärellä ja keksien luovia ratkaisuja niiden tavoittamiseksi.

Loppuvuodesta nähdään, mitä tuli! :-)




9 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page